keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Uudelleensyntyneet morganit!

Kaikkien rakastamat morganinhevoset ovat saaneet vahvistusta; uuden ulkomuodon lisäksi tarjolla on uusia animaatioita. Kirmaa Figroveen tapaamaan näitä uusia söpöläisiä!

Tim hengailee yhä Fort Pintassa ja kaipailee apua. Jos et ole vielä kokeillut Fort Pintan rantakisaa niin pistähän jo laukaksi!

Fort Pintan rantakaupassa on uusia kesäisiä vaatteita. Hengaa Timin kanssa, kisaa rannalla ja sitten SHOPPAILE!

Eddie ja Ferdinand ovat saapuneet Cape Westiin, muista käydä moikkaamassa, heillä on ollut ikävä.


Semmoista tällä viikolla. SS:n sivuilla ja youtubessa on video uusista hevosista. Mielestäni morganit näyttävät välillä isommilta kuin aiemmin ilmestyneet paintit ja quarterit, mutta se voi olla oma näköhäiriöni... Yleensä hevosia tulee kolmea eri väriä ja nyt mietityttää tuliko vain kaksi; en malta odottaa että pääsen Figroveen tarkistamaan asiaa. SS:n sivuilla näyttäisi olevan "rikkinäinen" kuva, jossa luultavasti uudet ratsut olisivat esillä. Ehkäpä se korjataan piakkoin eikä tarvitse odottaa Figroveen pääsyä..

Eveningstar-vuonoani olen viime päivät koulutellut ja pian on lvl 15 täynnä. Sitten vielä Foxhunter-poni ja mahdollinen uusi tulokas ja olen vihdoin ja viimein saanut kaikki tallin asukkaat levelitettyä. Eihän siinä kestänytkään kuin ikuisuus :D


~ Tati

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Haaste!

Iiip! Virtuaalijouhen Lisa Diamondyard haastoi minut kertomaan faktoja itsestäni. Haasteesta on jo aikaa, mutta yritänpäs nyt vastata haasteeseen(:


Säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Ei takaisin haastamista.


Elikkäs 11 randomia faktaa minusta:

1. Olen ratsastanut 12 vuotta
2. En ole ratsastanut enää yli vuoteen
3. Pidän ehkä enemmän hevosen harjaamisesta kuin itse ratsastamisesta
4. Minulla on koira
5. Talosta löytyy myös neljä kissaa
6. Värjäsin ennen hiuksiani kuukausittain
7. Viihdyn paremmin luonnossa kuin kaupungissa
8. Haluaisin kirjailijaksi
9. En pysty nukkumaan ellei minulla ole kahta peittoa päälläni
10. Rakastan lukemista
11. Rakastan ukkosmyrskyjä


Lisa Diamondyardin kysymykset ja vastaukset niihin:

1. Mikä sai sinut innostamaan pelaamaan SSO:ta?
Ystäväni Calista Moondawn vinkkasi minulle pelistä ja koska tunnistin sen lapsena pelaamieni Starshine Legacy-pelien jatkoksi, aloitin pelaamisen nostalgisissa tunnelmissa

2. Uskotko pelaavasi SSO:ta siihen asti kunnes tarina on päässyt päätökseen?
Uskon, en näe syytä lopettaa. Olen myös utelias tietämään miten tarinassa käy

3. Mitä söit ja joit viimeksi?
Tonnikalasalaattia, leivän ja vettä jäillä

4. Minkä leffan viimeksi katsoit?
Nousukausi, ei kylläkään ollut oma valintani

5. Omistatko bikinit vai uima-puvun?
Bikinit

6. Soitatko mitään soitinta?
En

7. Ihailetko ketään?
Itse asiassa en. En osaa nostaa ihmisiä jalustalle

8. Oletko Tubettaja?
Enpä ole

9. Mikä on parasta mitä olet koskaan tehnyt?
Aika paha:D Varmaan ratsastaminen ja sen parissa omien pelkojeni ja rajojeni ylittäminen

10. Mitä et kadu?
Sitä, että olen uskaltanut olla oma itseni enkä ole mennyt kaverien mukana kaikessa

11. Onko sinulla oma tietokone?
On


Jätän omat kysymykseni ja haastamisen väliin. En tiedä 11 bloginpitäjää, joita voisin haastaa... Mutta sainpahan vastattua kysymyksiin(:


~ Tati

Hellou!

Kaiken näköistä on Jorvikissa ollut meneillään; hevoshuijauksia, tavaroiden katoamisia, uusia suloisia hevosia on tullut myyntiin, juhannusta on juhlittu oikein olan takaa:3 Viimeisimpänä apua kaipaavana on Fort Pintaan rannalle kesätöihin saapunut australialainen Tim Hooper. Tim keksii auttavalle käsiparille paljon tekemistä(;

Olen hankkinut muutaman uuden ratsun, kuvia en vain ole tullut ottaneeksi:D Muutaman olen myynytkin ja levelitettäviä on enää kaksi. Tai pian kolme, sillä suunnittelen meneväni Figroveen katsomaan itselleni uutta quarteria. Tosin kuulin huhua, että uusia morganeja olisi tulossa, luultavasti uudenmallisina... En nyt ihan tiedä mitä tekisin :'D

Olen liittynyt jo jonkin aikaa sitten uuteen clubiin, Queen Roses, joka muodostuu suurilta osin edellisen, hajonneen clubin jäsenistä. Paljoa en ehdi olla menossa mukana, sillä unohdan aina kalenteriin merkityt tapahtumat ja olenkin tässä harkinnut pistäväni itselleni muistutuksia tunneista yms. Epäaktiivisuudestani huolimatta clubin porukka on mainio(:

Minut löytää nykyään myös facebookista.



Eipä tässä taida muuta olla... Yritän taas jatkaa päivitysten suomentamista ja mahdollisen hevosten kouluttamisesta poikkeavan toiminnan jakamista.


~ Tati